VANHAN RANTAKASINON JA HEINOLAN KYLPYLAITOKSEN HISTORIAA

 

Vanha Rantakasino valmistui vuonna 1895 ja siitä kehittyi kylpylävieraitten suosima puhvettikahvila ja monien musiikkiesitysten ja tanssiaisten pitopaikka. 

Ylemmässä 30-luvun vaihteen kuvassa kasinon veranta on vielä avoin, se lasitettiin 1936, jolloin saatiin lisätilaa ravintolasaliin.  Vanha rantakasino purettiin 1975. Uusi nykyinen kasinorakennus on rakennettu vuonna 1990 ja siinä on ollut ravintolatoimintaa aina tähän päivään asti.

Heinolan kylpylaitos toimi vuodesta 1892 vuoteen 1944 eli
52 vuoden ajan.

Ensimmäinen kylpylä oli romanttisen sokkeloinen puurakennus, joka sijaitsi vapaapalokunnan talon ja Jyrängön virran välisellä alueella (nykyisen kesäteatterin kohdalla). Vuosittain kylpijöiden määrä vaihteli 150 ja 750 välillä. Parhaimmat vuodet kylpy-laitoksella olivat vuodet 1914-1917, jolloin yli puolet asiakkaista oli venäläisiä aristokraatteja. Kylpylaitos toikin Heinolaan kansainvälisen tuulahduksen ja vieraita majoitettiin hotellien
lisäksi myös yksityiskoteihin.
Vanha puinen kylpylärakennus paloi toukokuussa 1930, vain
viikkoa ennen suunniteltua kylpykauden avausta.
Paloa epäiltiin tuhopoltoksi. Tulipalon vuoksi kylpytoiminta hajautettiin eri puolille kaupunkia, jotta kylpysesonki saatiin avattua jo reilu kahden viikon kuluttua palosta.

Uusi, kivirakenteinen kylpylaitos valmistui vuonna 1931. Uusi rakennus edusti valmistuessaan uutta ajattelua ja tekniikkaa kylpylärakentamisessa. Kylpylään kuului myös uimaranta ilmakylpylöineen.
Kylpylävieraiden kasvava määrä vaati kylpylöitä kehittämään hoitojen lisäksi erilaisia huvittelumahdollisuuksia asiakkailleen.  Yhtenä nuorison käyttämänä liikunnan ja huvittelun välimuotona
oli rantakylpylän 1915 valmistunut vesikelkkarata.

Myös Unikeko-asiasta löydettiin Heinolassakin ratkiriemukas ohjelmalisä kylpylävieraiden ja kaupunkilaisten kanssakäymiseen.

Vanha Kasino Heinola

Kuvat : Heinolan museoarkisto